Toholammin hankkeet 2007-2013
Yhdistykset
Toholammin kunta: Paikallisraha Toho Hankkeessa haluttiin kokeiluluonteisesti selvittää, voidaanko eri osapuolten yhteistoiminnassa lanseeratulla ”Paikallisraha Toholla” saada aikaan nykyistä toimivammat lähimarkkinat. Toho on rahaa muistuttava maksusitoumuspaperi, jonka Toke Oy on vuorostaan sitoutunut lunastamaan paikallisilta yrittäjiltä euroilla. Toholammin kunta on vuorostaan sitoutunut ostamaan näitä maksusitoumuksia Toke Oy:ltä ja jakamaan niitä stipendeinä ja muina soveliaaksi katsottuina tukina kuntalaisille tai muille yhteistyökumppaneille. Yrittäjät harkitsevat myöskin Tohojen käyttöä omina bonusseteleinään. Tällä menetelmällä varmistetaan rahan jäävän pyörimään paikallistasolla mahdollisimman pitkään. Hankkeen aikana selvitettiin myöskin mahdollisuuksia käyttää Tohoa vaihtovälineenä muualla maassa toimivien paikallisrahamallien mukaisesti. Hanke on päättynyt. Kustannusarvio: 18000, tuki 100%
Keski-Pohjanmaan kurssikeskussäätiö: Luontokoulu Selvitettiin ja sitoutettiin eri toimijoita Peuran polun alueen kehittämiseksi ja vetovoiman lisäämiseksi perustettavaan luontokoulutoimintaan, joka tarjoaisi ympäristökasvatuspainotteista opetusta, leirikoulupalveluja ja erilaisia luontoon liittyviä palveluja alueen matkailijoille, kouluille (myös kiertävä luontokoulu) sekä järjestäisi alueen varhaiskasvattajille ja opettajille kursseja ympäristökasvatuksen tiimoilta. Hanke päättynyt. Kustannusarvio: 18100€, tuki 80%
Pajamäen talomuseon kannatusyhdistys ry: Vihinpuu Hankkeen avulla luetteloitiin, numeroitiin ja järjestettiin Pajamäen perinnekeskuksessa olevat esineet, huonekalut sekä työkalut ja- koneet. Luetteloihin pyrittiin saamaan esineiden alkuperä, käyttötarkoitus, lahjoittajat ja niihin liittyvät tarinat. Luetteloista vierailijat ja tutkijat voivat saada informaatiota esineistä ja työkoneista. Tällä tavalla talonpoikaisperinnettä saadaan tunnetuksi ja annetaan uusille sukupolville käsityksen entisajan työmenetelmistä ja elintavoista. Hanke päättynyt. Kustannusarvio: 8050€, tuki 80%
Yritykset
Hoivakoti Mirjamintupa: Katariinan kamari Hoivakotitoimintaa harjoittavan yrityksen uuden asumispalveluyksikön kunnostaminen ja kone- kalustoinvestoinnit. Hanke päättynyt. Kustannusarvio: Koneet ja laitteet: 47895€ Rakentaminen: 138286€ Tuki 35%
Aili Myllykoski: Hoitava hieroja Aili Myllykoski Hanke edistää maaseutualueen yrittäjyyttä ja kehittää elinkeino- ja palvelurakennetta monipuolisemmaksi sekä tällä alueen elämän laatua. Hanke päättynyt. Kustannusarvio: Rakentaminen: 4654,56€ Tuki 35%
Kauneushoitola Millan: Kauneushoitola Milla Jokela Tukea haetaan perustettavan kauneushoitolayrityksen perusinvestointehin, jotka tarkoittavat vuokratiloissa sijaitsevien toimitilojen muutosremonttia kauneushoitolatoimintaan sopiviksi sekä toiminnassa tarvittavien laitteiden ja työkalujen hankintaan. Hanke päättynyt.
Kustannusarvio: Koneet ja laitteet: 3995,17€ Rakentaminen: 2622,95€ Tuki 35%
Luoman korjaamo Ky: Luoman korjaamo Ky Luoman korjaamo Ky on vuodesta 1987 korjaamo toimintaa harjoittanut yritys. Sen päätuotteet ovat maatalouskoneiden huollot ja korjaukset sekä, henkilö- ja pakettiautojen huollot ja korjaukset. Yritys työllistää yrittäjän lisäksi yhden päätoimi- sekä yhden osa-aikaisen työntekijän. Osa-aikaisuus johtuu lähinnä kesä- ja talviajan kysyntävaihtelusta. Tarkoituksena olisi hankkia lisälaitteita korjaamolle, joilla on mahdollisuus laajentaa palvelua henkilö- ja pakettiautopuolella sekä mahdollistaa hiljaisemmalle talviajalle töitä. Tämä mahdollistaisi henkilöstöresurssin vakiinnuttamisen ja mahdollisen lisäämisen ja tätä kautta ammattitaitoisten henkilöstön säilymisen ja vahvistaminen yrityksessä. Hankittavat laitteet ovat autonostin sekä pyöräsuuntauslaitteet. Hanke päättynyt. Kustannusarvio: 30000€, tuki 30%
|